Volvo Construction Equipment Oy Suomi
Volvo CE Operators Club kuljettajakisa 2018
Operators Club Kuljettajakisa 2018

Ensimmäinen Operators Club kuljettajakisa

Vastaperustetun Suomen Volvo Operators Clubin ensimmäinen koneenkuljettajakisa järjestettiin Mansen Mörinöissä 2018 osana Volvon Maantäristys-tapahtumaa.

Kisa koostui kahdesta tehtävästä pyöräkuormaajalla ja kaivinkoneella.

Ensimmäinen tehtävä suoritettiin compact pyöräkuormaajalla. Koneella piti siirtää trukkipiikeillä rautapalkkia kannakkeista kapeampiin ja kapeampiin kannakkeisiin. Tehtävässä piti ajatella seuraavaa palkin siirtoa, kun teki edellistä vaihetta. Lisäksi ei ollut varaa tehdä äkkinäisiä liikkeitä, ettei palkki liukunut trukkipiikeissä.

Toinen tehtävä tehtiin compact kaivinkoneella. Koneella piti asettaa ketjussa riippuva sylinteri yksi kerrallaan neljään eri putkeen, jotka pienenivät tehtävän edetessä. Tehtävä vaati kuljettajalta todella rautaisia hermoja sekä hallittuja liikkeitä, sillä jos sylinteri alkoi heilumaan, oli sen rauhoittaminen vaikeaa. Tehtävässä hätäily maksoi kalliita sekunteja.

Molemmissa tehtävissä virheistä sakotettiin ja aikasakko lisättiin kuljettajan suoritukseen.

Kaikki kuljettajat tekivät tasaisia suorituksia, mutta yksi kuljettaja erottui joukosta. Teemu Gre´n teki ylivoimaisen pohja-ajan.

  1. Teemu Gre´n 3 min 49 s
  2. Petri Hämeenniemi 5 min 9 s
  3. Eetu Gre´n 5 min 28 s

Kuljettajakisa 2018

kuvagalleria kisapaikalta